Byarsborg

 


   
På svenska



Kärrby-Svartbäck martat r.y:n lyhyt historia

Yhdistys perustettiin vuonna 1928.

Alussa kaikki marttojen toiminta liittyi jotenkin taloudenpitoon kotona. 
Konsulentit toivat siemeniä ja martat kylvivätne ja istuttivat kasveja puutarhaan, marjapensaita ja hedelmäpuita.

1950- ja 60-luvuilla myytiin leipää ja järjestettiin arpajaisia.  Rahoilla ostettiin mm mehunkeitin ja pyykinpesukone, joita martat vuorotellen käyttivät. 
Martat auttoivat myös Byarsborgin sisustamisessa mm.verhojen kanssa. 
Järjestettiin myös useita yhteisiä illanviettoja ja juhlia.  Martat järjestivät omia retkiä tai matkustivat yhdessä muitten marttayhdistysten kanssa. 
Tänä ajanjaksona pidettiin monia erilaisia kursseja ruuanlaitossa ja käsitöissä.   Opeteltiin mm tekemään voileipäkakkuja ja kalanfileerausta sekä opeteltiin lampunvarjostimien ja
joulukoristeiden tekoa.

1970- ja 80-luvuilla suuntauduttiin enemmän kylän ulkopuolelle ja annettiin useita lahjoituksia mm. moniin kehitysmaaporjekteihin. 
Myös omassa kylässä avustettiin esim. lastenkerho Blåklockania sekä Byarsborgia.

Martat kävivät vuosittain teatterissa ja järjestettiin jouluillanviettoja.  Monet martat ottivat osaa alueen kursseihin, mutta yhä harvemmin järjestettiin omia kursseja.
Martat tekivät aloitteen alueen hälytyslaitteiden kuuluvaisuudesta, samoin kuin taistelivat lakkautusuhan alaisten linja-autovuorojen puolesta niillä seurauksilla, että hälytyslaitteet
tehtiin kuuluvammiksi ja halutut linja-autovuorot säilytettiin.

Vuonna 1995 otti suuri joukko nuoria marttoja toiminnan vanhemmilta martoilta haltuunsa, sillä  yhdistyksen toiminta oli alkanut hiipua.
Yhdistys saatiin käyntiin uusin voimin ja järjestettiin useita tapahtumia. 
Aluksi nuoret martat kutsuivat itseään nimellä "Kärrbiggorna". 
Nykymartat ovat järjestäneet monia esitelmiä mm kompostoinnista, rintojen tutkimisesta, kalanfileerauksesta, viininmaistelusta ja suklaasta.  On myös pidetty useita kursseja ensiavusta, joulukoristeiden teosta, puutarhanhoidosta ja meikkauksesta jouluruokien tekoon.

On järjestetty useita arpajaisia, joiden tuotto on lahjoitettu Medi-Helille.  Martat ovat järjestäneet myös useita syysjuhlia, joiden tuotto on lahjoitettu johonkin hyväntekeväisyystarkoitukseen.

Martat ovat kirjoittaneet marttojen 70-vuotishistoriikin. 
Martat ovat olleet Haikon kartanossa "Voi hyvin"- luennolla, varvashieronnassa, saunomassa ja päivällisellä.
Myös muita saunailtoja on järjestetty.

On myös järjestetty joulujuhliin Luciakulkueita, järjestetty joulukoriste- ja pääsiäiskoristekursseja sekä kokkikursseja lapsille.  Martat ovat auttaneet sekä kirkon että Byarsborgin siivoustalkoissa.
Kesätorilla ovat martat myyneet pullaa, voileipiä, kahvia, Medi-Helin tuotteita, vanhoja kirjoja jne

Martat ovat myös käyneet teatterissa ja oopperassa.  Lisäksi martat ovat järjestäneet kuntotestejä, ottaneet osaa "Kanontianiin", painaneet omia T-paitoja jne

 

                                                 historiikin kirjoittanut Inga-Lill Svedberg